maanantai 15. joulukuuta 2014

Talvimorsiammelle


 
Ihanan ilmavaa ja huurteista talvihäihin.
Mehitähti on saanut seurakseen helmiä ja herttalyhdyn lehtiä
sekä kukintoja arabiantähdikistä ja tulilatvasta.



Orkidea liekopedillä




Lieko on pujoteltu kaarella olevaan kanaverkkoon, jonka päissä on lieolla päällystetyt suppilot. Materiaali on aseteltu ilmavasti liekopedille.

Paperitähtiä joulutervehdyksiin




Niiteillä kiinnitetyt, vanhoista kirjan sivuista tehdyt paperitähdet syntyvät yllättävän nopeasti.
  Paperitähtien tekoon löytyy todella hyvä ohje Ihana-lehdestä nro 4 / 2013.


keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Tähtiä askartelumassasta


 
Tähdet tehtiin valkoisesta ilmakuivuvasta askartelumassasta, joka kaulittiin ensin noin puolen sentin paksuiseksi. Sitten massaan paineltiin leimasimella hiutaleiden kuvia. Tämän jälkeen levystä paineltiin tähtiä piparkakkumuoteilla (yläkuva)

. Alemman tähden kuviointi tehtiin asettamalla levyn päälle osittain vanhan pitsiliina, jonka yli kaulimalla kuvio saatiin siirtymään massaan.

Reiät ripustuslenkeille on helpointa tehdä mehupillin avulla.
 



 


Pajukorissa joulua




lauantai 22. marraskuuta 2014

Tiskirättejä bambulangasta



Tiskirätit on tehty Novitan Bambu-langasta.
 
1. Harmaan rätti on neulottu vuorottelemalla oikeita ja nurjia silmukoita (3o, 3n). Reunus ainaoikeaa.

2. Valkea  ja alemman kuvan turkoosi rätti korinpohjavirkkausta.
Ainakin Drops Designin sivuilta löytyy tekniikasta hyvä ohjevideo.
 
3. Harmaaroosassa rätissä vuorotellaan oikeita ja nurjia silmukoita. Langan väri vaihtuu aina kahden kerroksen välein
o = oikea silmukka
n = nurja silmukka

o n o n o n   4. krs harmaa lanka
n o n o n o   3. krs harmaa lanka
n o n o n o      2. krs roosa lanka
o n o n o n     1. krs roosa lanka 
 
4. Musta neliörätti on virkattu pylväillä turkoosiin raitaan asti, joka on tehty kiinteillä silmukoilla.
 Lopuksi on vielä tehty yksi kerros kiinteistä silmukoita mustalla langalla
sekä turkoosi reunus rapuvirkkauksella.

 

 
 
"Tuhkasta"
Johannan teos
 
Kuvat: Soile Nevalainen www.soilenevalainen.fi

 


Romua ja romantiikkaa -näyttelyn satoa, osa 9.

 
 
"Salon salaisuudet"
Terhin teos
 
Kuvat: Soile Nevalainen www.soilenevalainen.fi



torstai 23. lokakuuta 2014

tiistai 19. elokuuta 2014

Vauvan juhlamekko



Vauvan raglanhihainen mekko on virkattu ylhäältä alas Dropsin 'Baby Alpaca Silk' -langasta, joka on ihanan pehmeää ja silkin ansiosta myös mukavan vilpoisaa kesälläkin käytettynä.
Mekon ohje löytyy  Drops Designin sivuilta.

Romua ja romantiikkaa -näyttelyn satoa, osa 5.


 
"Romanssi"
Hannan teos
 
Kuvat: Soile Nevalainen www.soilenevalainen.fi

maanantai 11. elokuuta 2014

Vakosamettikassi


 
Aikoinaan kirpputorilta ostettua vakosamettimekko, joka ei istunutkaan päälle, sai uuden elämän olkalaukkuna. Sisäpuolen kangas niin ikään löytyi tuunattavien kangaspalojen pinosta. Koska molemmat kankaat olivat melko ohuita ja sametti joustavaa, kaikki palat on vahvistettu kiinnisilitettävällä tukikankaalla ennen ompelua. 










lauantai 2. elokuuta 2014

Helppohoitoiset mehikasvit istutettuna pyöränvanteeseen





Aluksi pyöränvanteeseen on punottu tiheästi rautalankaa, joka muodostaa hyvän pohjan. Mehikasvit on istutettu suoraan omasta ruukustaan vanteeseen, ilman lisä multaa. Sammalta on sijoitettu kasvien lomaan ja ympärille, jotta istutus olisi tiivis. Lopuksi koko komeus on nyöritetty ympäriinsä rautalangalla kiinni vanteeseen. Nyt istutus lepää kaivon kannen päällä.



tiistai 29. heinäkuuta 2014

Niittykukkia ja perennoja


 
Asettelupohjana on käytetty märkätiilen sijasta tiiviisti aseteltuja mustikanvarpuja.
Kukat löytyivät omalta pihalta ja niityltä:
ohdaketta, akileijaa, keijuangervoa, tuoksuvatukkaa, pihlajanmarjoja ja tyräkkiä.


perjantai 6. kesäkuuta 2014

Jäkäläinen koru





Virkattu kori


 
 
Kuvan kori on virkattu Kauhavan kangasaitan Letkis-korin ohjeella.
Esteri-ontelokude on virkattu läpinäkyvän vesiletkun päälle täytelankatekniikalla
jolloin korista tulee napakka ja kestävä. Suunnitelmissa on tehdä myös pienempiä koreja ja käyttää niissä täytteenä värillisiä, vanhoja sähköjohtoja.


Metsäinen asetelma juhliin





perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pitkäperjantai





”Päivä on pilvinen, sillä pitkänäperjantaina päivä on pilvinen.”
- Oiva Paloheimo